Tänään ohjelmassa oli tiineysröngten. Cloudyn maha ei ole kovin suuri, joten
emme odottaneetkaan, että meille olisi tulossa mitään suurkatrasta,
mutta halusimme kuitenkin olla varmoja pentujen tarkasta määrästä,
jottei synnytyksessä tarvitsisi alkaa arvuuttelemaan, onko koko sakki
tullut pihalle vai ei.
Kuvassa näkyi selvästi kaksi pentua, jotka näkyivät ultrassakin.
Keväällä Dayan lähes koko pentue imeytyi tiineyden edetessä, joten on
ihanaa, että nämä kaksi ovat säilyneet matkassa mukana. Nyt jäädään
odottamaan synnytystä ja toivotaan, että se sujuisi yhtä hyvin, kuin
Cloudyn edellinenkin synnytys.
Cloudyn mahasta irtoaa jo hurjasti
karvaa ja kotiuduttuamme klinikalta harjasinkin sitä reilun tunnin ja
karvaa irtosi muualtakin, mutta vatsan alueelta kaikkein eniten.
Muistaakseni Cloudylla ei ennen ensimmäistä synnytystä ollut näin
voimakasta karvanlähtöä, vaan se pudotti turkkinsa vasta pentueen
jälkeen.
Kuva on tiistai-illalta |
Muuten Cloudy on ollut pirteä ja pienessä mahassa on puolensakin - Cloudy ei ole vaikuttanut yhtään tukalan oloiselta, vaikka synnytys on ensi viikolla ja lenkeilläkin se on kovin reippaana. Tänään, kun pakkasin treenikamppeita, se vallan innostui ja olisi kovasti halunnut lähteä minun ja Dayan mukaan, kun suuntasimme agilitytreeneihin. Cloudy ei ole treenannut mitään juoksujen alkamisen jälkeen, eli se on ollut yli kaksi kuukautta tauolla, mutta välillä vähän pidemmät tauot treenaamisesta ovat ihan paikallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentin voi jättää kuka tahansa, mutta jätäthän kommentin omalla nimelläsi.